Moikka,
taas yritän jotain raapustaa tänne, vaikkakin kaikki on ennallaan enkä pysty vieläkään oikein olemaan kunnolla missään hetkessö vaan koko ajan jostain herää se pimeä puoli mikä vainoaa mua eikä anna yhtään siimaa vaikka kuinka yrittäisin.. viimeset kaksi viikkoa on mennyt enemmän perseelleen kuin koskaan ennen en oo edes enään työkykyinen mut silti vaan aina nousen sinne töihin.
enkä osaa taaskaan pyytä apua ajoissa nyt oon taas tässä pisteessä että haluun vaan pysyvästi pois, en mä halua kenenkään riesana olla oma perhekkin alkanu nyt parina päivänä stressaamaan mun takia ihan liikaa, en vaan kestä katsoa sitäkään enään että ne ei voi mun takia hyvin… eilen uskalsin vihdoin näyttää isälleni missä mennään mikä mun tilanne on… siinä on mies joka ei itke koskaan pois lukien kun suomi pärjää formuloissa tai suomi voittaa jääkiekossa sillon voi häneltä nähdä onnen kyyneleet… mut eilen kun se luki tätä kaikkea mitä mä oon tänne kirjottanut näin sen kun se itki ja nyt se alko stressaamaan mua niin paljon että pelkään että sekään ei jaksa kauaa… se on kuitenkin ton meidän yrityksen pää ja häntä ja mä luulen että mä vaan tuhoan sen kun en enään pärjää siellä joka päivä töissä on niin helvetin raskas pidätän sitä pahaa oloa väkisin poissa ja kun töistä pääsen se purkautuu niin pahana että pelkään tekeväni itselleni jotain, ja samassa kuitenkin haluan satuttaa itseäni.
oon nyt miettinyt sitä että olisko se paloniemi mulle hyvä paikka että saisin vähän käytyä näitä asioita turvallisesti läpi että ei tarvitse pelätä kokoajan tekevänsä itselleni jotain mut sit samassa pelkään mennä puhumaan asioista saatikaan että täytyis olla valvonnassa 24/7 mut ei välttämättä kohta oo enään muuta vaihtoa jos tää suunta ei ala kääntymään mä nukun edelleen yössä helvetin vähän vaikka lääkeitä syönkin ei nekään tunnu enään auttavan..
oon koittanut pääni miettiä puhki ja keksiä vaan hyviä asioita elämästä mut olevinaan kun keksin aina jonkun se kääntyykin yht äkkiä mun mielessä pahaksi… lisäks mulle toitotetaan kaikkea että joo kyl mulla on elämässä kaikki ihan hyvin että pää pystyyn vaan ja jatkat elämäs, iha helvetin helppohan se on sanoa mut kuinka monen muun tekee mieli päivittäin päivänsä… viinankanssakaan ei oikeen fiksua lätkää pitäis siinäkin saada putki katkastua mut seki on helpommin sanottu kuin tehty. kännissä vaan kaikki on niin paljon helpompaa, ja kohta joku viisas sanoo taas että viina ei oo ratkasu mihinkään.. no kertoisko sitten samalla että mikä on kun mä en osaa enään.
mut onneks nyt pääsee näkemään kavereita ja lähen loppuviikoks reissuun ja saan ottaa ihan luvalla ilman että kukaan voi siitä valittaa, oon kyl helvetin kiitollinen siitä että mulla on näinkin hyvä kaveri piiri vaikka sekaan mahtuu niitäkin ketä sanoo joo et sä oikeesti oo ees sairas sä kerjäät vaan huomiota!
no jos kerjäisin huomiota vaan miks helvetissä mä satuttaisin sit itseäni tai miks mä en nuku tai miks mä en syö?
saisinko noihin kaikkiin myös vastauksen?
ja yritän miettiä minkälainen porukka mua edes jäisi kaipaamaan jos mä lähtisin täältä ne ihmiset on laskettavissa kahden käden sormilla jotka oikeesti välittäis muasta sen verran että kaipaisi mua vielä, mutta onko mun järkeä käytä tätä helvettiä läpi niiden ihmisten takia kun helpoin keino olisi kun pääsisi vaan pois…
mä tiedän että niille tutuille ketä tätä lukee tää ei välttämättä oo kaikkein kauneinta tekstiä mut en mä enään haluu valehdella tästä olosta oon sitä niin kauan tehnyt jo, nyt mä vaan tarvitsen apua tähän paskaan oloon
mutta palataan asiaan kun olen viettänyt mun lomani kerron sitten lisää kuulumisa.